torstai 14. elokuuta 2014

Mukavaa on ollut...

Lasten synttärit tuli vietettyä ja mukavasti meni. Omiin leipomuksiini en kyllä ollut tyytyväinen. Voisin todeta että ei mennyt niinku Strömsössä, mutta tarjottavat kuitenkin maistuivat. 

Tässä muutama kuva kotoa ennen juhlia. Ekassa näkyy se koulussa työstämäni kirstu, johon olen niin rakastunut.


Muutama (lue viisi, loput kaapissa) paperipallo Ikeasta oli pakko saada ja laittaa nyt synttäreille roikkumaan. Pienemmätkin ois riittäny. Samassa kuvassa muuten toinen koulussa työstämistäni tuoleista. :) 


Lahjaksi tuli 5-vuotiaalle neidille toivottuja Lego Friends juttuja ja 3-vuotias minimies sai haluamiaan traktoreita ja autoja. Mihinköhän ne kaikki oikein mahtuu?!


 No, viime päivät on lapsilla ainakin ollut puuhaa. Varsinkin näiden Lego juttujen parissa on vierähtänyt tovi jos toinenkin. Yllättävän hyvin jo kokoaminenkin sujuu 5-vuotiaalta!


Pitää vielä laittaa kuva viimeisimmästä koulun harjoitustyöstä. Vauvanpeitto oman kaapin aineksista onnistui kivasti.


Mukavaa viikonjatkoa!!

tiistai 12. elokuuta 2014

Kesän karavaanarireissu

Kuvia meidän perheen viikon reisulta asuntovaunun kanssa. Lapsille oli luvattu huvipuistoa ja lopulta päädyttiin Tykkimäelle. Tykkäsimme kaikki paikasta todella paljon! Pienille oli laitteita oikein mukavasti.


Tykkimäkipäivän jälkeen lähdettiin päiväksi tutustumaan Lappeenrantaan. Elämämme ensimmäistä kertaa oltiin tällä puolella suomea. Hiekkalinnoja käytiin ihmettelemässä ja paljon muutakin nähtiin.


Kolme yötä vietettiin SFC-paikassa, Kausalan Leininrannassa.


Viikonreisulla yksi päivä kului myös Hämeenlinnassa, jossa katsastettiin mm. Hämeen linna, vankilamuseo, sekä militariamuseo. Lapsetkin viihtyivät ja jaksoivat todella hyvin, vaikka päivä oli kuuma.





Itse tykkäsin eniten vankilamuseosta, jossa on siis vankila toiminut muistaakseni vielä 1993.

Reisullamme yövyimme vielä Hollolan Messilässä ja Tilkunpellossa. Mukavia paikkoja kaikki!

maanantai 11. elokuuta 2014

Leikkimökin pieni puoti

Kovasti suosiossa tuntuvat olevan kauppaleikit, joten päätettiin lasten kanssa tehdä pieni puoti leikkimökkiin. Ja saatiinhan me Villa Helmiin kiva kauppa aikaiseksi. Ainakin lapset ovat viihtyneet.

Toi kankaalla päällystetty hedelmälaari on kenkälaatikko, johon tein kannesta väliseinän ja sit vaan pikaisesti kangas päälle. Kankaan reuna on harsittu ja kiristetty  laarin alle. Helppo siis vaihtaa kun kyllästyy.

Takaseinällä näkyvä "herkkuhylly", siis toi korkeampi hylly tos hyllyllä, on pelastettu polttolaitokselta... Toisen romu on toisen aarre.

Viiri ommeltu vähän eri tarkoitukseen, mut näyttää kivalta kyl tuolla mökissäkin.



lauantai 9. elokuuta 2014

Se aika vuodesta

Onpas ollut taukoa taas kirjottelussa, mutta se sallittakoon. 

Meillä vietetään huomenna lasten synttäreitä. Mini-mies täyttää jo kolme ja neidillekin tulee ikää peräti 5-vuotta. Niin se aika menee ja lapset kasvaa. Onneksi neidillä on vielä yksi vuosi perhepäivähoitajalla ennen eskaria! 

Meillä on laskeuduttu arkeen ihan hiljalleen, kun isäntä palasi töihin tällä viikolla ja itse pääsin jo pariksi päiväksi koulun penkille. Lapset lomailivat vielä isovanhempien kanssa mökillä kesähelteistä nauttien. Ensi viikolla pääsevät sitten lapsetkin jo hoitoon.

Olen leiponut eilen ja tänään ahkerasti, jotta huomenna olisi vieraille tarjottavaa. Täytyy myöntää että pieni ilmojen viilentyminen tähän paikkaan ei ole nyt harmittanut. Kotikin on lähes siistitty, joten huomenna vain loppusilaus ja täytekakun koristelu, niin juhlat voivat alkaa.

Mukavaa lauantai-illan jatkoa.